12. elokuuta 2008
Kesä on jo lomineen takana ja arkeen on taas palattu. Säiden puolesta olisi kyllä saanut kesä jatkua vähän pidempään. No, odotetaan silti uskollisesti vielä sitä viimeistä hellejaksoa, takakesää. Tänä kesänä hurahdin sementin valamiseen. Tähän mennessä on syntynyt erilaisia hahmoja ja raparperilaattoja, kunnes tasoite loppui kesken. Uutta säkkiä odotellessa siis… Idean pienempiin hahmoihin sain Strömsön jostain [...]
Jaa Facebookissa
11. marraskuuta 2007
Tällä kertaa kuvaton postaus, sillä kamera lähti miehen mukana reissuun. Jotain pientä on kuitenkin suurempien projektien ohella valmistunut, isä sai tänään lahjaksi viini-jussin sisällä tyrnimehua ja minttuhyytelöä. Voi siis käyttää muuhunkin kuin ohjeenmukaiseen sisältöön Isänpäiväkorttiin neulahuovutin Joensuun Kädentaitomessuilta mukaan tulleesta villasta kalamiehelle sopivan kuvan. Huovuttanut olen myös Novitan ohjeilla lumihiutaleita ikkunoihin, sekä virkannut tähtiä joulukortteja [...]
Jaa Facebookissa
3. elokuuta 2007
Pahoittelen haamupäivityksiä. Muokkaan parhaillaan sivupohjaa joten kummituksia saattaapi esiintyä. Jaa Facebookissa
Jaa Facebookissa
2. elokuuta 2007
Ensimmäistä kertaa liityn mukaan meemeilyyn, tämän hauskan tapauksen nappasin Johannalta: Kirjoita alla olevat lauseet niin kuin sanot ne! 1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle. Miun siskon punanen mekko mahtuu mullekki. 2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi? Tarviitko sie apua siinä kirjotustehtävässä, jonka maantiionope anto? 3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit. No [...]
Jaa Facebookissa
13. heinäkuuta 2007
Kesän ensiaskeleista on jo vähän pidemmän aikaa, syypäänä mokomakin kesäloma. Aika kului sujuvasti mm. mökkeillen, käsitöihin en juurikaan ehtinyt paneutumaan. Pajutöiden tuotanto sen sijaan oli vauhdissaan, laitan kuvia heistä heti kun saan asetettua kameran käteeni. Nyt kuitenkin uudella innolla katselen jo kaikkea ihanaa uutta, jota mm. Novitan syys-lehti tarjoaa! Ehkäpä pian aloittelen jotain jo pukinkonttiinkin [...]
Jaa Facebookissa
3. kesäkuuta 2007
Jos kesällä katsoisit taivasta koko aurinkoisen päivän, niin erottaisit hahmoja pilvistä, ehkä sateenkaaren häivän. Kun sitten saapuisi ilta, piirtyisi veteen kuunsilta. Ja kun viimein nukkumaan lähdet, näet unissasi taivaan tähdet Runo: Netta Korhonen Julkaistu Mikkelin Kalevankankaankoulun verkkolehdessä Tämän kauniin runon myötä julistan täten lomakesän avatuksi! Ja lomallahan on aikaa lukea, joten esittelen tässä perheen uudet [...]
Jaa Facebookissa