Käsityöt, pajutyöt, neuleet, risutyöt… Kaikki vievät mukanaan!

Artikkelit aiheesta:


Yleinen

31. joulukuuta 2008

Jaa Facebookissa

29. joulukuuta 2008

Nyt kun joulun pyhät on vietetty ja napa on täynnä kinkkua ja rosollia, voidaan palata ajassa taaksepäin ja muistella, mitä tulikaan tehtyä joululahjaksi. Kämmekkäät Kämmäkkäät syntyivät Dropsin ohjeella valkoisesta Novita Bambino -langasta anopin ranteita lämmittämään. Tiheys Bambinossa oli kutakuinkin sama kuin Alpacassa, joten ranteenlämmittimien ohje passasi sellaisenaan. Bambino on lähes yhtä pehmeää lankaa kuin Alpaca, [...]

3. joulukuuta 2008

Olen jo pitkään ihastellut blogistaniassa eri puolilla näkyneitä huovutettuja hahtuvapipoja. Nyt pitkään hautuneet virolaiset hahtuvanloput pääsivät viimein puikoille ja alkoi syntyä suuuuren suuri pipo. Ideoita etsin useammastakin lähteestä, mutta lähinnä E-P:n mallin mukaan päädyin pipon tekemään. Loin 5 mm pyöröpuikoille 96 silmukkaa ja neuloin putkiloa 65 kerroksen verran. Sitten ompelin yläreunan kiinni ja laitoin parin [...]