Tällä kertaa kuvaton postaus, sillä kamera lähti miehen mukana reissuun.
Jotain pientä on kuitenkin suurempien projektien ohella valmistunut, isä sai tänään lahjaksi viini-jussin sisällä tyrnimehua ja minttuhyytelöä. Voi siis käyttää muuhunkin kuin ohjeenmukaiseen sisältöön ;)
Isänpäiväkorttiin neulahuovutin Joensuun Kädentaitomessuilta mukaan tulleesta villasta kalamiehelle sopivan kuvan.

Huovuttanut olen myös Novitan ohjeilla lumihiutaleita ikkunoihin, sekä virkannut tähtiä joulukortteja varten.
Joulukortteihin tulossa myös huovutusneulalla tehtyjä huopakuvioita.

Joen Langan lankapenkojaisista tuli mukaan kasa Gjestalin Naturgarn no. 1 -lankaa, joten huovutuksia myös tulossa lisää.

Oikein antoisaa isänpäivän iltaa!

Vastaa