18. marraskuuta 2007
Tämän viikonlopun ajanviejänä on ollut tuorepaju.
Sisälle tarkoitetut pajutyöt mahtavat kuivuessaan löystyä, joten joutunee vielä tiivistämään niitä jossain vaiheessa.
Pajutöitä koristeeksi
Pajutähti on tehty kaaospunonnalla (lamput ovat valitettavasti kuvankäsittelyä, itse lamppusarja kun on vielä hankkimatta…).
Pajukranssi oli myös tosi simppeli tehdä, ensimmäinen paju vain itsensä ympärille kiertäen kiepiksi ja siihen päälle uutta pajua.
Tuosta kolmannesta pajutyöstä en oikein vielä tiedä, [...]
Jaa Facebookissa
11. marraskuuta 2007
Tällä kertaa kuvaton postaus, sillä kamera lähti miehen mukana reissuun.
Jotain pientä on kuitenkin suurempien projektien ohella valmistunut, isä sai tänään lahjaksi viini-jussin sisällä tyrnimehua ja minttuhyytelöä. Voi siis käyttää muuhunkin kuin ohjeenmukaiseen sisältöön
Isänpäiväkorttiin neulahuovutin Joensuun Kädentaitomessuilta mukaan tulleesta villasta kalamiehelle sopivan kuvan.
Huovuttanut olen myös Novitan ohjeilla lumihiutaleita ikkunoihin, sekä virkannut tähtiä joulukortteja varten.
Joulukortteihin tulossa [...]
Jaa Facebookissa