Tammikuun pakkasiin sattuivat paritkin syntymäpäivät ja sankarit saivat lahjaksi… risuja!

Risuvati on tehty aluksi ihan perinteiseen tyyliin spiraalina, ja koska kevät on jo ihan nurkan takana (näin ainakin lumituiskusta huolimatta uskottelen itselleni), tein reunuksen kukan terälehdiksi. Voisin kuvitella ainakin pääsiäisruohon näyttävän tässä aika kivalta.

Risu jota käytin oli tällä kertaa aika vaihtelevanlaatuista, joka näkyy sitten rakosina punoksen väleissä. Seassa oli sekä riippaoksaista että tavallista rauduskoivun oksaa, joissa osassa oli vielä norkkojakin mukana. Norkot tosin koitin leikata aika tarkkaan pois, etteivät ne kuivuessaan rupea karisemaan.

Pannunaluset on tehty samalla tyylillä kuin joululahjoissa vilahtaneetkin. Eli rautalankapunos kolmessa kohtaa ja kahden risunipun välein kiinnitetään yksi paju. Pajut joita käytin olivat jo kuivia, jottei rautalankapunos löysty pajun kuivuessa. Vihreät pajut olivat tällä kertaa vähissä, ne erottuisivat parhaiten risupinnasta, mutta hyvä näinkin.

P.S. Kävin muuten minäkin kurkkaamassa Marttojen ja Novitan sukkarekkaan! Mukaan tarttui pari kerää Tico Ticoa ja Nallen marjaretkeä. Eikä voinut kuin ihmetellä sitä vauhtia millä rekassa sukkia neulottiin…

Vastaa