KangaskassiOlen haudutellut ajatusten perukoilla jo pitkään yksihihnaista kangaskassia, joka olisi helppo pitää pyöräillessäkin olalla pään yli vetäistynä. Kankaatkin olin paikallisen kangaskaupan palalaarista jo aikaa sitten hamstrannut, odoteltiin vain jonkin aikaa inspiraatiota.

Päällyskankaana toimii hieman paksumpi kangas, vuori on ohuempaa ja kuviointi itseasiassa kauniimpaakin kuin päällyskankaassa. Eipä ainakaan harmita aina kassiin kurkistaessa :).

Yhtenä yksinäisenä viikonloppuna se inspiraatio sitten tuli ja aloin piirtää kaavoja. Kaavasta saa ottaa mallia, jos mielii, yläreuna kaipaa kuitenkin
Kangaskassin kaavavielä parantelua, jotta sen saa paremmin käännettyä. Sisäkurvi meinasi nimittäin tuottaa hankaluuksia näin vähän ommelleelle. Korkeutta on keskeltä mitattuna n. 35 cm, leveyttä n. 30 cm.

Jokin aika sitten blogeissa kiersi meemi omasta neulatyynystä. Samalla voin osallistua siihenkin, kun tyyny niin innolla kuvaan mukaan työntäytyi.

Kangaskassin saumaVuorikangas on leikattu samalla kaavalla, vain himpun pienempänä. Pohjan muotolaskokset antoivat kulmiin niin hyvin muotoa, ettei erillistä pohjakappaletta enää tarvittu.

Kaikki hulpiottomat reunat on päärmätty 3-pistosiksakilla, kangas kun oli aika herkkää purkautumaan. Saumat on silitetty auki, jotta yhteenliittäminen vuoren kanssa on helpompaa.

Kangaskassin ompeluaKassin hihna on n. 90 cm. Ensin ompelin sen putkeksi ja lopuksi siistin molemmat reunat ompelemalla vielä päältä. Hihnan päät on istutettu vuoren ja päällisen väliin.

Pääsipäs kuvaan myös äidin vanha Husqvarna 5710. Kone lienee ainakin 25-vuotias, palvellut aktiivisesti ja toimii vieläkin moitteetta. Nyt vain muuttaa tasaisin väliajoin minun ja äidin välillä.

Kangaskassin sisäpuoliPäälliskankaasta leikkasin palat vielä sisäpuolen reunaankin vahvikkeeksi. Vuorikangas yltää myös ihan reunaan saakka. Kiinnityksenä on magneettinappi, tosin vetoketju olisi ihan hyvä lisä, nyt kassin suu jää aika avoimeksi.

Ja sisällä tietysti taskut sekä puhelimelle että avaimille. Harmi vaan kun kankaiden vahvuudet eivät tosiaan olleet toisinpäin, tuon vuorikankaan kuvion olisi ihan mielellään laittanut ulkopuolellekin.

Kangaskassi

2 kommenttia on Kangaskassi

  1. Marjo sanoo:

    Kyllähän siitä kassi tuli ja vielä pätevä sellainen! Ja kylläpä oot jaksanu siististi silitellä auki ja käännellä ja väännellä… Mulla on sattuneesta syystä kuvia vain valmiista töistä… :)

  2. Jaana sanoo:

    Voi kuule… onneks ihan kaikkia vaiheita ei oo kuvattu, myös julkaisukelvotonta tavaraa löytyy ;)

Vastaa