Narsissit ja kevätesikot ilta-auringossa

Toukokuu on pihalla ihan ykkösaikaa. Tämänkin viikonlopun aurinko on hellinyt urakalla, onneksi piha on suojassa pahimmalta tuuleltakin. Sunnuntain kauniissa ilta-auringossa ikuistin narsissien ja kevätesikoiden kukoistusta. Muutkin perennat sieltä nostelevat vähitellen päätään.

Risulinnut ilta-auringossaHelmililja

Viimepostauksessa esitellyt risulinnut ovat saaneet myös jalat. Hauskalta ne näyttävätkin kun pääsevät vihdoin oikomaan koipiaan. Siniset helmililjat vasta aloittelevat kukintaansa.

Kukka risustaSydänkranssi risustaPihapuuhien lomassa on ehtinyt jotain risustakin vääntelemään. Äitienpäiväksi valmistui sydänkranssi Risusydämen tutulla ohjeella. Koristeena käytin tällä kertaa paperinarua.

Sydänmallia muunnellen kasasin kolmesta risusydämestä kukan. Taivutin risut kuten sydänkranssin yläosa, mutta jätin pitkän hännän pois. Sitten kiinnitin kaikki toisiinsa ja kiepitin keskelle peruskorinpohjamallilla kukan keskustan. Ulkoseinälle pääsi koristeeksi hän. Ja tulee varmasti saamaan seuraa perhosista ja muista ötököistä, joita kukat tahtovat puoleensa vetää.

Neuleetkin etenevät mitenkuten, jos vain pihalta malttaa sisälle ajoissa tulla. Välillä puikoilla myös jotain kesäisempää..

1 kommentti on Risukukka ja muutama oikeakin

  1. riitta sanoo:

    tuo kukka oli hyvä oivallus ja sydän tosi siisti.kaikista risuista vaan ei tuu hyvännäköisiä töitä.riippakoivu paras.

Vastaa