…jos tehtäis huopatossuja! Mutta nyt onkin huopunut jotain ihan muuta.

Huovutettu laukku

Garnstudion ohjeella huovutettu laukku Naturgarn no:1 -langasta. Ohjeen lisäksi ompelin vielä vuoren parilla taskulla ja lisäsin magneettinapin kiinnitykseksi.

Sangat olisi voinut tehdä erilaisella neuleella kuin ohjeessa (aina oikein), nyt ne tahtovat venyä painavemmassa lastissa.

Laukku on ollut kuitenkin jo kovassa käytössä, tilava ja hyväksi havaittu siis. Seuraavassa vielä ennen ja jälkeen -kuvat huovutuksesta, tarkempia mittoja en muistanut (kas kummaa…) ottaa. Mutta täysin ohjeen mukaan syntyi kuitenkin.

Toinen esiteltävä projekti on aurinkolasien uusi lämmin pesä. Nyt ei kolhut osu laukussa pyöriessäkään. Ja minnepä olisi lasien mukavampi mönkiä kylmässä syysilmassa käytön jälkeen kuin pörröiseen koteloon :).

Itse kotelo on virkattu omasta päästä valkoisesta Novitan Huopasesta, koristeet lisätty huovutuksen jälkeen neulahuovutuksella Naturgarn no:1 -langalla. Myös huopanapin tein neulalla mytistetystä Huopasesta.

Ja huovutusinnon vain jatkuessa syntyi myös tarjotin Novitan syksy 2008 -lehdestä. Virkkaus Huopasella sujui nopeasti muutamassa illassa ja lopputulokseen olin ihan tyytyväinen. Ja värikin on herkullisen syksyinen!

********

********

********

Nyt puikoilla on vihdoin ja viimeinen Tangled Yoke Cardigan, josta jo pitkään ehdin haaveillakin. Muutakin esiteltävää olisi, kunhan vain saan otettua kameran kauniiseen käteen :).

Aurinkoista syksyä!

4 kommenttia on Hiljaista kuin huopatossutehtaalla

  1. Eila kirjoitti:

    Ihana laukku, minullakin just suunnitteilla huovutetun laukun tekeminen, käynpä katsomassa tuon ohjeen josko oilis sopiva minun langalle! Kiva blogi sinulla!

  2. katja kirjoitti:

    hienoja juttuja olet tehnyt! olen joskus vuosia sitten neulonut laukun, jonka olen sitten huovuttanut, mutta kiinnitys on huono enkä ole varmaan ikinä sitä käyttänyt

  3. Marjo kirjoitti:

    Ihana kori (ja muutkin)! :)

  4. Jaana kirjoitti:

    Kiitos!

Vastaa