Nyt on todella kesä, kun sain uuden kesälaukun ensimmäistä kertaa testikäyttöön :)

Laukku Novita MalibustaLaukun ohje on uusimmasta Novitan kesälehdestä, lankana Malibu, kukissa Tennessee.

Virkkaaminen oli todella joutuisaa, sopiva tv:n katselutyö! Ohjeen mukaan kahvojen sisälle olisi tullut muoviputkea, mutta sen puutteessa punoin narusta pötköt ja virkkasin päälle. Ajavat asiansa vallan hyvin.

Lisänä ompelin laukkuun myös vetoketjun. Se tukevoittaa mukavasti muuten aika löysää reunaa.

Laukku pääsi tosiaan tänään testikäyttöön ja todettu hyväksi. Ihanan kesäinen myös! Ainut ongelma ovat meikäläisen B. Virtas -hartiat, joilla ei tahdo pysyä mikään laukku…

~~~~~

Äitienpäiväruusu

Kuten jo edellisessä postissa mainitsin, äidit saivat tänä vuonna hieman tavallista kestävämmät ruusut, toisin sanoen virkatut.

Kukinnon ohjeen löysin Megan Mill’sin kotisivuilta, Strip Method Crochet Rose. Varsi on pajua, jonka ympärille on virkattu kiinteitä silmukoita ja lehdet sävelsin omasta päästä.

~~~~~

Tempting II:sta olen pauhannut jo pitkään ja nyt se vihdoin pääsi puikoille. Lankana on vaaleanpunainen Novita Bambu. Laitan kuvia heti kun olen edistynyt hieman. Jo tässä vaiheessa tosin arveluttaa neuloksen ”ryhdittömyys”. Toivottavasti paita säilyttää muotonsa hyvin.

See you later, alligator! [In a while, crocodile!]

3 kommenttia on Kesänmerkkejä

  1. kangaskasa kirjoitti:

    Kaunis kassi! Onnea uudelle blogille ja tervetuloa blogistaniaan :)

  2. päivi-helena kirjoitti:

    Mukavan näköinen laukku! Ja ruusukin on kiva. Itsekin ostin tuon novita lehden vasta tänään ja on yksi toppi siitä tekeillä :)

  3. Palaga kirjoitti:

    Tervetuloa käsityöbloggaajien ihmeelliseen maailmaan!

    Kaunis kesälaukku!

Vastaa